Fotoni.org - Markus Lehto
12.7.2009, 20:42

Ennenkuulumatonta

Tein vastikään kaksi asiaa, joita en ole koskaan aikaisemmin tehnyt:
1) Kuvasin muotokuvia paikassa, jota en ollut ennen kuvaushetkeä nähnyt edes kuvassa.
2) Luovutin kaikki muotokuvaussessiossa ottamani kuvat muokkaamattomina toisen henkilön käsiteltäviksi.

Ensimmäinen kahdesta pääsi tapahtumaan, kun sovittelimme erään helsinkiläisneidon kanssa aikataulujamme yksiin. Kävi selväksi, että kuvaus olisi järkevää toteuttaa Helsingissä vaikkakaan minä en paikallisen kuvauspaikan osalta osannutkaan sanoa juuta enkä jaata. Paikan bongaaminen jäi mallin harteille ja voi minkä paikan hän onnistuikaan löytämään! Kuvasimme kerrassaan loistavan pilvisessä säässä Kiasman kupeessa ja Mannerheimintien alla, ja kuvat onnistuivat erittäin hyvin. Kiitos mallille siis sekä kuvattavana olemisesta, kuvauksellisuudesta että kuvauksellisesta miljööstä.

Toinen tapaus kävi yksinkertaisuudessaan niin, että eräs taiteilijatuttavani (niin paljon kuin hän sattuneesta syystä titteliään rakastaakin) pyysi minua kuvaamaan itsestään ruudun pari käsitelläkseen itse otokset. Idea oli minulle uusi, mutta suostuin mikrosekunnin harkinnan jälkeen. Tiedän hänet päteväksi kynäniekaksi, joten ottamani ruudut ovat varmasti hyvissä käsissä. Kuvia tullee näkösälle lähiviikkojen aikana.

Uusimmat kirjoitukset

2012             
Tammikuu: 1

2011             
Kesäkuu: 1

2010             
Syyskuu: 2
Helmikuu: 1
Tammikuu: 1

2009             
Joulukuu: 1
Elokuu: 2
Heinäkuu: 3
Kesäkuu: 2
Huhtikuu: 1
Tammikuu: 2

2008             
Joulukuu: 1
Syyskuu: 1
Elokuu: 3
Heinäkuu: 3
Kesäkuu: 4
Toukokuu: 1
Huhtikuu: 1
Helmikuu: 1

2007             
Joulukuu: 1
Marraskuu: 4
Lokakuu: 5
Elokuu: 2
Heinäkuu: 2
Kesäkuu: 2
Toukokuu: 4
Huhtikuu: 7
Maaliskuu: 3
Helmikuu: 1
Tammikuu: 1

2006             
Joulukuu: 1
Marraskuu: 1
Lokakuu: 3
Syyskuu: 2
Elokuu: 6
Heinäkuu: 9
Kesäkuu: 7